Helsingin Laulu osallistuu 14.-17.5.2026 Lahdessa järjestettävään kansainväliseen kuorokilpailuun Nordic Voices Choir Festival & Competition. Kilpailemme tällä kertaa sarjassa Sacred Cholar Music a cappella – laulamme siis sakraalia eli hengellistä kuoromusiikkia ilman säestystä. Laulamme kolme teosta eri aikakausilta: Giovanni Pierluigi da Palestrinan ”Excultate Deo”, Felix Mendelssohn Bartholdyn ”Trauergesang” ja Jaakko Mäntyjärven ”Alleluia delle pietre dure”.
Eli latinaa ja saksaa. Molemmat latinankieliset teokset ovat Jumalan ylitystä ja lauluissa on reipas meno. Saksankielisen teoksen säveltäjä kirjoitti runoilijaystävänsä Friedrich Aulenbachin pyynnöstä vuonna 1845. Runoilija pyysi teosta laulajaystävänsä hautajaisiin. Sävellys ja teksti ovat kauniita, sydäntäsärkeviä ja toiveikkaita. Huomasimme, että teos herättääkin meissä monenlaisia mielikuvia.
Laura, altto II:
”Näen harmaan keskiaikaisen kirkkosalin, jossa hautajaispukuiset ihmiset veisaavat. Tunnelma on synkkä ja surullinen, mutta ilmeet kirkastuvat, kun kappale loppupuolella siirtyy duuriin. Surijat saavat toivoa kuolleen henkilön siirtymisestä taivaaseen (kuten kappaleen sanoissa kerrotaan).”
Anssi, basso I
”Mendelssohnin Surulaulun teksti herättää minussa kaksi mielikuvaa, ensimmäinen dramaattinen, toinen lempeä, tai oikeastaan toiveikas. Ensin enkeli laskeutuu tänne alas, jonkinlaisen valonsäteen hahmossa, mutta samalla palmunlehvä kädessä. Tätä on vähän vaikea kuvitella, joten ajattelen asian enemmän tekstin kautta. Jotakuta on tultu noutamaan, ja sitten kaikki itkevät ystävää, joka on poissa. Nyt kuvittelu on helppoa. Sitten, toisessa kuvassa, on hymyilevä vainaja, kasvot ihan säteilevät. Henki kirkasti nuoren miehen ilmeen eläessä, ja kirkkaana se säilyy vielä kuoleman jälkeen.”
Satu, altto II
”Minä sinkoudun Trauergesangin aikana ajatuksissani kirkkaaseen auringonpaisteeseen ja seison paljain jaloin kesän vihreällä ja viileällä nurmikolla. Katselen taivaalle silmiä siristellen ja koetan nähdä vilaukselta sielun kaukaisuudessa vaaleansinistä taivasta vasten nousemassa taivaisiin. Surusta huolimatta olen onnellinen, kun kärsimys on poissa ja hymyilen. Ajatuksissani kuiskaan ’hyvää matkaa’.”
Saila, altto II
”Näen mielessäni tumman huoneen, jossa on sänky keskellä huonetta. Vuoteessa valkoisten lakanoiden välissä ja isojen tyynyjen tukemana makaa leukaan asti napitettuun valkoiseen yöpaitaan puettu kuolemansairas nuori mies. Hän jaksaa tuskin enää hengittää. Vuoteen äärelle on kokoontunut perhettä ja ystäviä. Osa itkee. Nuori mies on kuitenkin rauhallinen, hän hymyilee. Laulajana lohdutan surevia – nuori mies ei pelännyt, hän nukkui pois hymyillen. Ehkä hän näki mihin oli siirtymässä.”
Eduard Manet: Hautajaiset, 1867
