Kuorolaisten nuotit ovat joko printattuna kierrekansiossa tai digitaalisesti padilla. Kaikilla Helsingin Laulun laulajilla on nuoteissaan jotain merkintöjä kuten yhteisesti sovittuja hengityspaikkoja tai tempomerkintöjä. Mutta merkintöjen määrä vaihtelee ja merkintätapoja ja selityksiä on yhtä monta kuin on laulajaa kuorossa. Krista (sopraano 2) avaa taideprojektiaan eli oman logiikkaansa merkinnöilleen.
Minun nuottini näyttävät siltä kuin sateenkaari olisi räjähtänyt niiden päälle. Olen visuaalinen selviytyjä.
Minulle on tärkeää, että kaikki tärkeä löytyy suoraan nuoteista.
Päiväni ovat usein pitkiä, ja kun harjoitukset alkavat illalla, aivot ovat jo melko kuormittuneet. Silloin ei voi luottaa siihen, että muistaisi kaiken, mitä kuoronjohtaja on sanonut kaksi viikkoa sitten. Siksi nuotit toimivat minulle vähän kuin karttana, muistilappuna ja turvaverkkona samassa paketissa.
Nuotteihini ilmestyy usein merkintöjä kolmella kielellä:
- suomeksi, koska ohjeet annetaan harjoituksissa suomeksi
- hollanniksi, koska se on äidinkieleni ja monet asiat hahmotan sillä nopeimmin
- englanniksi, koska olen englannin opettaja ja monet musiikkiin ja äänenkäyttöön liittyvät termit ovat minulle luontevia juuri englanniksi
Ulkopuolisen silmään tämä voi näyttää hieman kaoottiselta kielisalaatilta, mutta pääni sisällä siinä on täydellinen logiikka.
Värit eivät ole koristeita. Aloitan yleensä yliviivaamalla sanat vaaleankeltaisella. Tämä on puhtaasti selviytymisstrategia: kun silmä väsyneenä etsii oikeaa kohtaa sivulta, keltainen rivi löytyy paljon nopeammin. Sen jälkeen otan käyttöön lyijykynän, joka on kuorolaisen paras ystävä. Lyijykynällä merkitsen esimerkiksi:
- hengityspaikat
- dynamiikan muutokset
- kielellisesti hankalat kohdat
- kaksoiskonsonantit
- pitkät tai oudot sanat
Kirjoitan nuotteihin myös, miten kuoronjohtaja lyö tahtia ja miten itse lasken sen. Jos rytmi on erityisen hankala, nuotteihin ilmestyy numeroita: 3 lyönnin tauko, 1,5 lyönnin nuotti ja niin edelleen.
Teoksen ensimmäisen sivun yläreunaan kirjoitan yleensä pari sanaa tärkeimmistä asioista, jotka pitää muistaa. Tämä johtuu siitä, että kärsin esiintymisjännityksestä. Kun voin nopeasti vilkaista sivun yläreunaan juuri ennen laulamista, tärkeimmät asiat palautuvat mieleen sekunnissa. Se rauhoittaa yllättävän paljon.
Kun teos alkaa olla muistissa, piirrän joskus nuolia ylös tai alas kohtiin, joissa saatan eksyä. Nuoli kertoo nopeasti, mihin suuntaan melodia liikkuu. Se on paljon nopeampaa kuin yrittää tihrustaa pieniä nuotteja. (Tämä on toistuva teema, ja kyllä, käytän myös lukulaseja)
Kun kappale alkaa muuten sujua, otan esiin loput korostusvärit. Minulla on hyvin yksinkertainen sääntö:
- jos unohdan kohdan kerran → pieni merkintä
- jos unohdan sen uudestaan → lisää väriä
- jos unohdan sen vieläkin → erittäin paljon väriä
Toisin sanoen: mitä enemmän jokin kohta yrittää sabotoida minua, sitä näkyvämmäksi se nuoteissa muuttuu.
Lopputulos näyttää joskus siltä kuin nuotit olisivat käyneet läpi pienen taideprojektin.
Mutta tärkeintä on tämä: minä pysyn kartalla, myös pitkän päivän jälkeen ja kirkkaiden lavavalojen alla.
