Ensimmäinen vuosi Helsingin Laulussa

Kristiina Kirjarinta, altto

Miten voi vuosi hurahtaa näin nopeasti? Vastahan minä olin koelaulussa. Kirjoittelen tähän ensimmäisen kuorovuoteni päätapahtumista.

Muistan voivotelleeni kavereilleni muutaman vuoden sitä miten kiva olisi taas laulaa kuorossa. Olin lopettanut edellisessä kuorossa vaativan perhetilanteen takia, vaikka tiesin, että laululla on parantavia voimia. Elämäntilanne oli vain liian haastava.

Kaipasin myös ehkä haastavampaan kuoroon ja niinpä silmäilin nettiä. Silmäilyn sivutuotteena sain eteeni kaikenlaisia kuorotoimintaan liittyviä mainoksia, ja lopulta ne innoittivat sen verran, että päätin hakeutua kuoroon. Etsin netistä kuoroa hakusanoilla Kallio-Hakaniemi-kuoro. Halusin kuoroon, jonka harjoituksiin olisi hyvät kulkuyhteydet ja joka olisi lähellä työpaikkaani. Ja löysin Helsingin Laulun ja sen nettisivut. Minua innosti se, että isohko sekakuoro kuvasi harjoittelevansa tavoitteellisesti ja se, että ohjelmistossa näytti olevan monenlaista ja monen kielistä musiikkia. Myöhästyin hieman koelauluun ilmoittautumisesta, mutta onneksi asiat lutviutuivat.

Tottakai koelaulu kuumotti! Kuoro järjesti avoimet harjoitukset, jonka jälkeen lauloin vielä itsekseni valintapaneelin kuunnellessa. Menin harjoituksiin ennakkoluulottomasti mukaan. Muistan vielä ne kappaleet, joita harjoituksessa laulettiin. Harjoitukset tuntuivat aika haastavilta osin siksi, että lauloin ne sopraanostemmassa – olisi kannattanut rohkeasti kertoa, että olen altto. Itse koelauluun en ollut valmistautunut yhtään, en ollut lukenut ohjeita enkä siksi ollut älynnyt edes valita koelaulukappaletta. Mutta hyvinhän se meni ja aloitin Helsingin Laulussa koeajalla.

Tuossa kuvassa on yhden alttokaverin yhteenveto kevään aikataulusta. Tulin mukaan poikkeukselliseen aikaan: kuoro harjoitteli viime kevään useassa pienryhmässä, joka sopi minulle hyvin, koska pienryhmät auttoivat kuoroon tutustumisessa. Ihmisiä oli helpompi oppia tuntemaan pienemmissä porukoissa kuin koko kuoron yhteisissä harjoituksissa.

Totesin keväällä, että treeni-illat ovat aika pitkiä, joka ehkä kasvatti lapsenkin tottumista yksinoloon. Mutta joka kerta oli mukavaa ja tutustuin ihmisiin paremmin ja paremmin.

Kevään kahvikonserttiin tulivat äiti, sisko ja siskon lapset kuuntelemaan. Kuoro hoiti kollektiivisesti kahvituksen ja minä ilmoittauduin leipomiskyvyttömänä siivousporukkaan. Konsertti jännitti etukäteen. Lyhyempänä ihmisenä tuppaan aina olemaan eturivissä ja ihan keskellä. Konsertista jäi kuitenkin lämmin ja hyvä fiilis. Äitikin, joka on enempi klassisen musiikin ihmisiä, tykkäsi kuulemastaan.

Siinä keväällä, muistaakseni huhtikuussa, ääniviskaali eräissä harjoituksissa otti minut sivuun ja suputti, että haluaisitko ryhtyä kuoron vakituiseksi laulajaksi – kuoronjohtaja ja ääniviskaali olivat yhdessä tällaiseen päätyneet. Tottakai halusin! Olin jo ehtinyt epäillä taitojani. Turhaan!

Kesätauko tuntuikin sitten ihan hirveältä. Kärvistelin laulun puutetta. Lauloin silloin tällöin tutussa kaveriporukassa, mutta kaipasin viikoittaisia harjoituksia.

Syksyn harjoituskauden alussa oli Tallinnan kuoroleiri, jossa saikin sitten laulaa pari kokonaista päivää putkeen. Oli ihanaa hinkata uutta kappaletta. Ja kuoroleirillä tutustuin kuorokavereihin entistä paremmin ja aloin jo tuntea, että oikeasti kuulun porukkaan (vaikka sanottava on, että koskaan en ole tuntenut itseäni ei-tervetulleeksi). Syksyllä huomasin, että äänenavaukset alkoivat sujumaan paremmin ja että ääneni on selvästi kehittynyt. Nyt ääneni kestää hyvin pitkän harjoitusilllan – ennen se alkoi käheytyä. Ja jotenkin epävarmuus omasta tekemisestä on alkanut väistyä.

Tämä ensimmäinen vuosi on huipentunut joulukonsertteihimme. Olen asunut Helsingissä 25 vuotta ja käynyt kerran aiemmin Temppeliaukion kirkossa. Nyt olen siellä myös esiintynyt. Valmistauduimme konserttiin huolella. Pyöräilen usein töihin ja kuuntelin ajaessa konserttibiisiemme eri tulkintoja ja omaa stemmaani. Järjestelyissä oli kaikenlaisia yksityiskohtia ja säpinää ja selvittelyä, mutta kuorossa huolehdittiin niistä ajoissa. Valmistautuminen auttaa siihen, ettei konsertissa tule paniikkifiilistä.

Että mikäpäs tässä! Ensi kevät jo kolkuttelee. Olen aktiivina touhottamassa perinteisesti tammikuussa järjestettyjä kuoron pikkujouluja. Siinäkin on hommaa, meillä altoilla on järjestelyvuoro. Pikkujoulujen teema on Sohvaperunat. Ja vikoissa harjoituksissa ennen joulua aloitettiin uuden teoksen harjoittelu. Se on uusi koko kuorolle ja esitetään kevätkonsertissa… jossa on jotain muutakin uutta erityistä tiedossa…